Cameron highlands, Langkawi & Penang

Cameron Highlands

Suuntasimme Kuala Lumpurista kohti Langkawia Cameron Highlandsin kautta. Bussimatka kesti sinne noin viisi tuntia, joten Cameron Highlands sijaitsee juuri sopivasti puolivälissä matkaa Langkawille. Kyseessä on pieni kylä korkealla vuoristolla, joka elää sen ympärille levittäytyvillä laajoilla teeviljelmillä. Maisemat ovat uskomattoman upeat. Kumpuilevat viljelmät muistuttavat tunnelmaltaan Taru Sormusten Herran Kontua.

Varaamamme guesthousen respasta alettiin saman tien tarjoamaan meille kaiken maailman opastettuja kiertoajeluita teeviljelmille, perhostalolle ja mehiläistarhoille. Kun sanoimme, että lähtisimme jo seuraavana päivänä, eikä siksi ehditä osallistua sellaisille, saimme vastineeksi toteamuksen ”so you came here for nothing”. Olimme täysin eri mieltä.

Ensi töiksemme kävimme idyllisen kylän (joka erehdyttävästi tuo mieleen Englannin maaseudun) pääkadulla iltapäivä teellä ja kotitekoisilla sconsseilla. Sitten lähdimme omatoimiselle kävelyretkellä kohti teeviljelmiä. Onni, ettemme ottaneet autokyytiä tuolle viiden kilometrin matkalle: voi olla että luonnosta ja maisemista nauttiminen ei olisi onnistunut yhtä hyvin. Vuoristoilma oli jotain aivan muuta, kuin mihin olimme matkan aikana totutelleet. Aivan teeviljelmien kupeessa sijaitsee kiva kahvila, josta saa tilattua erilaisia paikallisia teitä. Juotiin pannulliset, käveltiin teepuskien seassa ja ostimme kaupasta lisää teetä. Viiden kilometrin kävelymatkalla takaisin keskustaan totesimme, että saimme Cameron Highlandsista täten irti juuri kaiken sen, mitä olimme ajatelleetkin.

Langkawi

Cameron Highlandsilta ei mene suoraa bussiyhteyttä kuin Penangille, joten jouduimme ottamaan kalliimman minibussin. Kyyti oli yksi hirveimmistä koko matkalla kuskin niin kovasti yrittäessä tappaa meidät kaikki kaahaamalla mutkaisilla vuoristoteillä. Neljä tuntia myöhemmin saavuimme kuitenkin satamaan juuri sopivasti puoli tuntia ennen seuraavan laivan lähtöä Langkawin saarelle.

Meidän hotelli sijaitsi kävelymatkan päässä Cenang beachistä, mikä on kyllä hieno ranta. Ainakin tuolloin länsirannikolla merivesi oli tosi lämmintä, mikä usein tarkoittaa meduusoja. Se ehkä vähän häiritsi uimista. Muutenkin hotellin isot uima-altaat vetivät puoleensa useimpina päivinä: hiekasta kun oli nautittu jo aika paljon.

Parasta Langkawillakin oli vuokrata skootterit. Saari on todella vihreä ja korkeuserot ovat suuria. Tietkin ovat hyvässä kunnossa. Aamupäivästä huristelimme kuuluisalle kaapeliradalle. Korkeanpaikankammoisena en ihan tarkkaan tiennyt, mihin sitä tuli lähdettyä. Aivan järkyttävää kyytiä sanonpa vaan! Tuli riiputtua helkkarin korkealla pelkän vaijerin varassa! Asenteeni on kuitenkin se, että pelkäämällä ei uutta koe. Ja tavallaan voin sanoa, että nyt on yksi pelko selätetty. Mahtavaa!

Korkeuksista palattua ajelimme isoa vesiputousta katsomaan, joka oli näin sadekauden ulkopuolella kuivunut. Varmasti vielä hienompi nähtävyys, kun vesikin virtaa. 😉 Päivä oli niin älyttömän kuuma, että jatkoimme vielä matkaa Tanjung Rhu -rannalle, jota Trip Advisorissa kovasti kehuttiin. Ja olihan se upea. Lähes turistivapaa valkohiekkainen ranta. Uimme ja joimme tuoreet kookosvedet. Päivä oli kaikin puolin mukava, ja Langkawi oli yksi parhaimmista paikoista kruisailla skoottereilla.

Vietimme Langkawilla yhteensä kuusi päivää, minkä jälkeen siirryimme lautalla Penangin saarelle.

Penang

Penangilla ei ole yhtä paljon turismia kuin naapurisaarella. Paikalliset kylläkin lomailevat siellä paljon, ja ilmeisesti Malesiassa jyllää parhaillaan investointibuumi ja kaikki kenellä vain rahaa riittää haluavat ostaa lomaasunnon Penangilta. Meidän hotelli oli ihan rannalla, mutta kaikki muu oli bussimatkan päässä. Hotellin edessä oli pysäkki, ja halvalla pääsi kulkemaan minne vaan.

Iltaisin kävimme ostoskeskuksella, food courtilla ja iltamarkkinoilla. Yhden päivän vietimme saaren pääkaupungissa Georgetownissa, mikä on Malesian toiseksi suurin kaupunki. Ihan hirveästi siellä ei ole nähtävää, mutta tulipahan käveltyä.

Jos Langkawilla parasta oli skootterilla ajelu, niin Penangilla se oli vierailu Spice Gardeniin. Otimme opastetun kierroksen puutarhaan, ja saimme tietää paaljon mausteista ja yrttikasveista. Oppaanamme toiminut vanha herra tuntui luottavan yrttien parantavaan vaikutukseen asian kuin asian kohdalla. Oli kyse päänsärystä, korvakivusta, vatsavaivoista, miehisestä kyvykkyyden heikkenemisestä, syövästä tai epäsäännöllisestä kuukautiskierrosta, aina löytyy yrtti tai mauste vaivan hoitoon. En ihan lähde siihen mukaan, mutta kiinnostus kyllä heräsi. Kierroksen jälkeen shoppailimme Arjan kanssa hurahtaneina mausteita paikan kaupasta.

Malesian sisäiset lennot ovat todella halpoja (Maleysian airlines 40€), ja siksipä bussimatkan sijaan suhahdimme tunnissa Kuala Lumpuriin Arjan loman lähestyttyä loppuaan. Arjan lähdettyä takaisin Suomeen, me vietimme pari päivää kaupungissa ja lähdimme sitten kolmeksi viikoksi Balille. Ei olisi uskonut, että vieläkin jaksoi innostua jostain niin paljon. Yli kuukausi lomaa jäljellä!

Bali roadtrip part 1: Jatiluwih ja Lovina

Tässä on nyt muutama päivä jo totuteltu Suomessa olemiseen. Säähän on vielä sopeutuminen, eikä sitä arkeen sujahda niin helposti näin pitkän matkan jälkeen. Ihan pöllämystyneenä tässä vielä ollaan. Mutta mikäpäs sen kivempaa kun julkaista viimeiset jutut reissusta kotoa käsin: saa vielä hetkeksi uppoutua maailman ihanimpaan matkaan. (Vaikka kyllä rantakuvien katseleminen nyt jo vähän kirpaisee… ;)) Siispä…

Kun oltiin vähän yli viikko koitettu surffata Legianilla ja tutustuttu siihen alueeseen, laitettiin skootterin tankki täyteen neljän päivän Bali-kierrosta varten. Tarkoitus oli lähteä heti auringonnousun aikaan, mutta jo illalla siirsimme herätystä tunnilla eteenpäin, ja loppujen lopuksi kello yhdeksän päästiin lähtemään. Suunnitelmat oli suurpiirteiset, eikä mitään majapaikkoja oltu varattu etukäteen.

(Maisemia matkan varrelta)

Ensimmäisen yön suunnittelimme kuitenkin viettävämme ihan saaren pohjoisrannikolla Lovinassa. Sinne kulkee Kutalta lähes suoraan iso tie. Sen varrelta poimimme turistikartan avulla muutaman pysähdyksen matkan varrelle. Vaikkakaan matkaa ei yhteensä ollut kuin kuutisenkymmentä kilometriä, tiesimme että sen ajaminen skootterille ei ihan yhteen soittoon onnistu.

Ensimmäisenä poikkesimme reitiltä Jatiluwihiin Balin laajimmille riisiviljelmille. Upeiden maisemien lisäksi muuta nähtävää siellä ei ole. Horisonttiin nousevia ja pilviä hipovien vuorten kehystämiä riisiviljelmiä katsellessa ei uskoisi olevansa vain muutaman kymmenen kilometrin päässä Kutan surffituristivilinästä. Nopeasti pääsee ihan eri maailmoihin. Joimme kahvit ja otimme kuvia, ja lähdimme ajamaan takaisin päätielle. Melkein heti tummina roikkuvat pilvet repesivät sateeksi. Luovutimme aika pian kirkastumisen odottamisen suhteen ja ajoimme sateessa lähimmälle Warungille (paikallista ruokaa edullisesti tarjoava ravintola) syömään. Sateen edelleen jatkuessa poikkesimme myös meidän pelastukseksi kohdalle osuneeseen sadeviittakauppaan. Tässä vaiheessa olimme nimittäin nousseet tietä pitkin jo aika korkealle, joten sateen lisäksi ilma alkoi olla aika viileää, eikä niissä olosuhteissa ajaminen synnytä kuin valitusta ja nenän vuotamista.

Pian Jatiluwihistä matkan jatkuttua tie alkoi nousta yhä korkeammalle ja muuttua vuoristotieksi. Korkeimmilla kohdilla ajettiin kirjaimellisesti ihan pilvessä. Maisemat ovat upeita ja pikku kylät matkan varrella sympaattisia. Tie kulkee myös Beratanin tulivuorijärven ohi. Sateen jäljiltä veden päällä leijaili usvaa, joten koko paikka näytti jotenkin mystiseltä. Alunperin meidän tarkoituksena oli myös käydä katsomassa Balin korkeinta vesiputousta Gitgitiä, mutta sen ohi ajettaessa emme millään jaksaneet pysähtyä ja lähteä rämpimään kostealle polulle. Ensi kerralla sitten!

Singarajaan saavuttaessa ja liikennevaloissa odottaessa viereistä skootteria ajava mies huikkasi olemmeko matkalla Lovinaan. Kun sanoimme että sinnepä juuri, antoi hän erään homestayn käyntikortin. Seuraavissa valoissa tiedustelimme hintaa, ja kun kaikki kuulosti hyvältä, ajoimme miehen perässä rannalla sijaitsevalle majapaikalle. Ilta meni matkasta puutuneiden takapuolien lepuuttamisessa ja spagettia syödessä rannalla. Kävimme myös katsastamassa Lovinan menopaikat, ja hiljaista oli. Rannassa on kivoja ravintoloita, siellä ja pääkadulla perus turistikrääsää myyviä putiikkeja ja muutama tasokkaampi käsityöläiskauppa. Siinäpä se oikeastaan oli ja lisäksi joka paikassa oli tosi hiljaista.

Paikka on kuitenkin tunnettu delfiineistä. Tämä oli ensimmäinen kerta kun elämän aikana on tullut edes mahdollisuus nähdä delfiinejä luonnossa. Siksipä varasimme aamuksi delfiiniretken. Parhaiten niitä näkee aamuisin, joten ylös piti nousta ennen kuutta. Samalla tuli nähtyä upea auringonnousu. Ajoimme veneellä aika kauan ja saavuimme lahden poukamalle noin viidenkymmenen muun veneen kanssa. Varmaan puolisen tuntia katselimme ainoastaan edes takaisin päristäviä veneitä. Aina kun joku kuvitteli näkevänsä delfiinin, lähti kaikki muut veneet kilpaa siihen suuntaan. Ehdimme jo todeta ääneen, ettemme haluaisi olla osa tälläistä turismista syntynyttä älyttömyyttä. Delfiinitkin nauravat! Lähdettyämme lahdelmalta pois takaisin päin, pääsimme onneksi näkemään ison delfiinilauman. Sitä oli todistamassa vain muutama vene meidän lisäksi. Delfiinit pomppivat useampaan kertaan pintaan. Meidän vene ei koskaan osunut aivan viereen, mutta tulipahan niitä delfiinejä nähtyä loppujen lopuksi. (Ainut kunnon otos on alla oleva Markuksen puhelimella otettu kuva.) Retkeen kuului myös snorklailua, mikä oli ihan turha juttu. Korallit olivat kuolleita ja aamusta veden pinta oli täynnä pikku meduusoja. Aika nopesti lähdettiin takaisin rantaan.

Oli aika mahtavaa olla niin aikaisin hereillä. Söimme aamupalan rannalla, pakkasimme (aika mukavaa kun pakkaaminen tarkoittaa muutaman tavaran heittämistä pikku reppuun
rinkan täyteen sullomisen sijaan) ja lähdimme ajelemaan rantaa pitkin kohti itärannikon Tulambenia.

-V

Vietnam yhdessä isossa pähkinänkuoressa

Terveiset Kuala Lumpurista. Kirjoitellaan juuri Starbucksin terassilla ja syödään maailman parasta pretzeliä. Meidän matka on jatkunut viime kirjoituksesta Vietnamin kautta Malesiaan. Ehdittiin jo käydä Langkawilla ja Penangilla, ja tämä on jo itseasiassa toinen kerta Kuala Lumpurissa. Huomenna lennämme heti aamusta kolmeksi viikoksi Balille. Blogin kirjoittamisen suhteen me olemme kehittäneet uudenlaisen strategian (kyllä, kylmä olut ja terassi kuuluu suunnitelmaan), mutta nykytilan korjaamiseksi Vietnam mahdutetaan yhteen kirjoitukseen.

Kambodzasta matka jatkui siis kohti Vietnamia veneen kyydillä Mekong-jokea pitkin. Matka raja-asemalle vei neljä tuntia, josta passien leimaamisen jälkeen matka jatkui vielä muutaman tunnin Vietnamin puolelle Chau Dociin. Jokimatka oli ensimmäinen ja vielä ainoaksi jäänyt järjestetty retki, mille olemme matkan aikana osallistuneet. Pakettiin kuului jokilaivamatka, yöpyminen Chau Docissa kelluvassa hotellissa, seuraavana aamuna aamiainen, opastettu kierros kelluvassa kalastajakylässä, luolatemppelissä vierailu, sekä bussimatka Ho Chi Minh Cityyn. Järjestetty matka oli ihan kiva, mutta paljon mielummin matkustamme omatoimisesti. Sitä paitsi bussissa on tullut muutenkin istuttua niin paljon, että laivamatka oli kivaa vaihtelua. (Ensimmäiset kaksi kuvaa kelluvasta kylästä, ja seuraavat kaksi samasta kylästä joen uoman varrella.)

HOI AN

Ho Chi Minh Cityssä olimme vain yhden yön ja seuraavana iltana lähdimme kohti Hoi Ania. Välimatka on sen verran pitkä, että bussilla sen matkustaminen olisi ollut yhteen soittoon aika tuskallista. Junallakin matka kesti noin 16 tuntia, mutta meni yllättävän kivuttomasti makuuvaunussa Greyn Anatomiaa katsoessa ja nukkuessa. Junamatkasta meillä ei ollut etukäteen mitään odotuksia, joten pakkasimme mukaan omat ruuat ja vessapaperit. Hyvä niin. Juna ei ollut aivan VR:n tasoinen, mutta matka oli kiva kokemus ja takaisin Ho Chi Minh Cityyn tultiin samaa reittiä. Maisemat Vietnamin maaseudulla ovat uskomattomat. Juna saapui Danangin asemalle, josta matka pimeällä taksilla Hoi Aniin kesti vielä noin puoli tuntia.

Hoi An on paikka josta kuvia nähdessä ajattelee, että onpas hienon näköistä, ja sitten paikan päälle ehdittyä saa onnekseen ajatella kaiken olevan vielä hienompaa kuin kuvissa. Tunnelma on se, mitä ei koskaan saada kuviin niin täydellisesti tallennettua.

Hoi An on Vietnamin kaupungeista se, jossa vanha alkuperäiskulttuuri on säilynyt parhaiten. Joenvarren molemmin puolin levittäytyy autoton vanhakaupunki. Pikku kaupat on enimmäkseen täynnä paikallista posliinia ja käsin tehtyjä paperilyhtyjä I ❤ Vietnam paitojen sijaan. Ja se ruoka! Ihan sama mihin niistä tunnelmallisista ravintoloista päättää jäädä syömään: ruoka on aina ihan tajuttoman hyvää. Iltaisin mummot ja pikkutytöt myyvät veteen laskettavia toivomuskynttilöistä. Joka paikka puhkeaa täyteen värikkäitä paperilyhtyjä ja siltaa koristavat lohikäärmeet syttyvät valoon.

Kaupunki elää räätäli- ja suutariliikkeistä. Itse teetätin varvassandaalit nahasta kahdeksalla eurolla. Sopii jalkaan niin kuin valettu. Jos matka ei tästä enää jatkuisi, olisin ihan varmasti teetättänyt myös juhlamekon parilla kympillä. Mallikappaleet oli oikeasti yhtä hienoja kuin mekot Zarassa, paremmin tehtyjä vain.

Meillä kävi tosi huono tuuri sään suhteen. Matkan ainoat sateet osuivat kaikille niille päiville, jotka olimme Hoi Anissa suunnitelleet makaavamme sen upealla rannalla ja hotellin uima-altaalla. Niinpä söimme paljon Snickersejä ja luimme kirjoja, poljimme hotellin pyörillä joka ilta vanhaan kaupunkiin syömään, ja aina sateen tauotessa kävimme lenkillä.

Yksi parhaista jutuista Hoi Anissa oli kokkauskurssi. Päivä alkoi paikallisiin ruokamarkkinoihin tutustumalla ja jatkuin neljän ruokalajin kokkaamisella. Vietnamilaisesta keittiöstä voisi kirjoittaa ihan oman postauksensa. Ruoka valmistetaan ainoastaan tuoreimmista raaka-aineista, mitään ei kärvistetä eikä hauduteta kermassa ja voissa, kalakastikkeen lisäksi maustamiseen käytetään kymmeniä eri mausteita ja aina tuoreita yrttejä, kalaa syödään paljon ja rakkautta ruokaa laitettaessa ei säästetä. Kurssin reseptit tulee käyttöön myös kotona!

Hoi Anista jäi sellainen olo, että sinne on vielä joskus palattava.

HO CHI MINH CITY

Skoottereiden luvattu valtakunta. HCMC on miljoonakaupunki ilman toimivaa joukkoliikennettä, joten liikenteessä pörrää tuhansia ja tuhansia skoottereita. Se on ensimmäinen asia, mitä kaupunkiin tullessa huomaa. Muuten HCMC oli positiivinen yllätys. Joka paikassa on todella siistiä. Hienoja ostoskeskuksia, paljon kahviloita ja siistejä puistoja.

Yhtenä päivänä vuokrasimme skootterin ja sulauduimme liikenteeseen. Kun kerran Vietnamissa ollaan, pitäähän sen sotahistoriaan tutustua. Todellakin vierailemisen arvoinen oli War Remnants Museum. Ja hiljaiseksi veti kaikki ne kuvat ja kirjoitukset Amerikan sodasta (kuten paikalliset Vietnamin sotaa kutsuvat). Independence Housen edessä kävimme ottamassa kuvan, mutta sisälle mennään sitten ensi kerralla. Muuten kaupunkiin tutustuminen tapahtui pitkälti ydinkeskustassa kävellen.

Koska emme halunneet maksaa Vietnamiin viisumia, vietimme siellä vain kaksi viikkoa. Toisaalta matkasuunnitelmassakaan ei olisi ollut sen enempää aikaa. Vietnam on todella pitkä maa, eikä sitä tuon enempää kahdessa viikossa ehdi koluta. Me kun emme halua hypätä paikasta toiseen parin päivän välein. Vietnamista jäi kuitenkin niin hyvä kuva, että toivottavasti sinne pääsee toistekin. Pääkaupunki Hanoita kehutaan paljon, ja kuuluisa Halong Baykin jäi näkemättä. Verrattuna Kambodzaan, on Vietnam paljon vauraampi maa. Luonto on todella kaunista ja maa lähes täyteen kansoitettu. Ihmiset ovat ystävällisiä, ja jotta ei vain toisteltaisi itsenämme niin kerrottakoon, että ruoka on täydellisen hyvää! Sinne vain!

Ho Chi Minh Citystä (jota paikalliset muuten vieläkin kutsuvat Saigoniksi) lensimme Air Asialla Kuala Lumpuriin. Ja matka jatkuu!

<3: V & M

Kampot ja Kep

Matka Kampotiin Sihanoukvillestä minibussilla kesti noin 2 tuntia ja maksoi 6 dollaria. Saimme kokea taas paikallista matkustuskulttuuria: minibussissa oli noin 15 matkustajaa ja bussissa ei ollut matkatavaroille paikkoja. Siispä matkatavarat köytettiin bussin perään siten, että takaluukku jäi auki. Paikallisten mielestä siinä ei ollut mitään ihmeellistä.

Kampot oli heti ensisilmäyksellä ihastuttava pieni kaupunki joen varrella. Tunnelma on jotenkin rauhallinen ja seesteinen, ihmiset todella ystävällisiä ja aina hyvällä tuulella. Arkkitehtuuri muistuttaa Ranskan siirtomaa-ajoista, ja talojen paikoin huono kunto antaa vain lisätunnelmaa katukuvaan. Varsinaisesti Kampotissa ei ole mitään tekemistä, mutta se on hyvä paikka rauhoittua ja sieltä käsin on helppo tutustua lähialueeseen. Huippu juttu Kampotissa oli sen pieni elokuvateatteri, jossa kävimme makuuasennossa katsomassa Killing Fields ja Life of Pi -elokuvat.

Super mukavan päivän vietimme ajellen moottoripyörällä punaista hiekkaa pölyävillä teillä. Ajoimme heti aamun sarastaessa läheiseen kaupunkiin Kepiin, 60-luvun Ranskan porvariston suosimaan lomakohteeseen. Kepissä kävellessä on helppo kuvitella naiset rannalla isoine aurinkovarjoineen ja hellehattuineen, ja miehet polttamassa sikaria kansituoleissaan. Maisemat ovat uskomattoman kauniit, ja Kepissäkin aika tuntuu jotenkin pysähtyneen. Luimme hetken kirjaa rannalla ja kävimme syömässä paikan kuuluisia mereneläviä. Saimme mustekalaa ja rapuja lähes kirjaimellisesti suoraan merestä lautaselle.

Hauskaa oli myös vierailla vielä Kepistä hieman kauempana sijaitsevilla pippuriviljelmillä. Aikanaan Kampotin pippuri oli ainoa oikea Ranskan hienoille keittiöille. Eipä ole tullut aiemmin ostettua pippuria suoraan tuottajalta. Emme aiemmin tienneet edes minkälaisessa kasvissa pippurit kasvavat.

Yksi Kampotissa olo päivistä meni polkupyörän selässä. Vuokrasimme maastopyörät ja ajoimme noin 8 km päähän vanhalle temppeliluolalle. Temppeli on tuhottu punakhmerien valta-aikana, mutta itse luolastokin oli kokemisen arvoinen. Avuliaat paikalliset pikkupojat kierrättivät meitä luolissa ja niiden onkaloissa. Pääsimme kiipeämään ja ryömimään ja pojat harjoittelemaan englannin puhumista.

Kampot ja Kep ovat molemmat kokemisen arvoisia paikkoja. Niissä pääsee näkemään taas erilaista Kambodzaa ja on oikeasti rauhoittavaa olla hetki pienemmässä kaupungissa paossa liikenneruuhkia.

<3: Viivi ja Markus