Monesti matkanjärjestäjien esitteissä ja matkalehtien kuvissa meri on liian turkoosia ja hiekka liian valkoista ollakseen todellisia. Koh Rongilla kaikki oli kuitenkin juuri sellaista kuin kuvissa. Joka kerta kun uin meressä mietin ainoastaa kuinka kirkasta vesi voi muka olla, ja kuinka hiekka voi olla niin hienoa, että se narisee jalkojen alla kuin lumi. Vedessä iho näytti siltä kuin sitä olisi katsonut ison kristallin läpi.
Matka saareen kesti Sihanoukvillesta pienellä veneellä noin kaksi ja puoli tuntia. Merenkäynti oli aika hurjaa niin pienelle veneelle, ja sen laitoja ja matkustajia koeteltiin aika lailla. Rantaan pääsi vain vedessä kahlaten, rinkkaa pään päällä kantaen. Näin siis sillä puolen saarta jonne me matkasimme, sillä puolen, missä saarta voi vielä kutsua paratiisisaareksi eikä laituria ole rakennettu. Olimme varanneet bungalowin Broken heart guesthousesta kahdeksan kilometrin rannalta, jolla ei sen lisäksi ole muuta kuin toinen guesthouse niin kaukana ettei sinne näe. Broken heart on suomalaisen Jounin aka Mr. Jonesin pitämä paikka. Muutaman eri tahon suosittelemana valitsimme onneksi juuri kyseisen paikan saarelta. Muuten kokemus olisi voinu jäädä aika laihaksi ja erilaiseksi.
Guesthousessa ei ole sähköjä. Auringon laskettua ainoastaan ravintolaan tuotiin valoa generaattorin avulla. Baarissa istuttiin 20 ihmisen voimin suoraan tiskillä punaisten kiinalaisten kynttilöiden valossa. Samat kynttilät paloivat meidän bungalowin vessassa ja terassilla iltaisin. Kun baarissa istuessa tuli tarve päästä vessaan, lähdettiin porukalla polun varrella olevalle viidakkovessalle. Se oli siinä taivaan ja miljoonien tähtien alla ilman seiniä maa lattiana. Tytöille oli pönttö (lue istuinrengas puulaverin ja ison ämpärin päällä) ja pojille oma pisuaari.
Taskulamput ja hyttysmyrkyt ovat saarella kuumaa kamaa, otsalamppu aivan hittituote. Pimeällä kun ei saarella kannata astua askeltakaan. Guesthouse on viidakossa ja viidakko on koti aika monelle muullekkin kuin bungalowissa vieraileville reppureissaajille. Pyykkinarukin tuli hyvään käyttöön, onneksi pakkasimme mukaan. Kerronpa miksi: saaren metsissä asuu iso perhe isoja rottia. Ei ainoastaan ruokaa, ne haistavat myös hammastahnan, saippuat ja ne kynttilät. Siksipä ripustimme kaiken kattopalkkiin sillä narulla. Ja kyllä, kävi meillä silti yöllä vieraita.
Ja oikeastaan minua ei inhottanut yhtään mikään muu kuin pimeys. Kestää kauemman kuin muutaman päivän tottua siihen, että ei näe iltaisin yhtään mitään. Yöllä bungalowissa oli pimeämpää kuin haudassa, ja joka kerta kun piti nousta keskellä yötä vessaan manasin, että nousisi jo aurinko. Tottahan toki pelkäsin myös törmääväni niihin jonkin verran myrkyllisiin jättihämähäkkeihin, joiden kuvia pidempään saarella olleet näyttivät. Markusta inhotti eniten ajatus, ehkä polunkin vieressä luikertelevista, kuningas kobrista ja muista käärmeistä. Mutta hitto vie, mepäs ollaan oltu yötä ihan oikeassa viidakossa!
Raha ja massaturismi ovat vieneet mukanaan liian monta paratiisia maapallolta. Ei voinut muuta kuin kirota riippumatossaan, kun kuulin Koh Rongillekin suunniteltavan lentokenttää. Siis lentokenttää!! Ehkä jo viiden vuoden päästä saari on omistettu venäläisellä rahalla rakennetuille lomaresorteille ja kylpylähotelleille. Onneksi pääsimme saarelle ennen sitä. Toivottavasti ennen saaren tuhoa toisenkin kerran.
Rakkahin lomaterveisin Viivi
120 päivää auringossa 